Kansan Uutiset 7.3.2007
Vihreän kullan varjopuolet
Talousmetsäpolitiikka syö poronhoidon tulevaisuuden.
Ville Ropponen
Miksi Suomen hallitus ei kunnioita saamelaisten oikeuksia? Pilaantuvatko
metsänhakkuissa ikikorpien lisäksi lopulta myös matkailun ja
metsätaloudenkin edellytykset?
Hannu Hyvösen ohjaama Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä -
videoreportaasi YK:lle kysyy tärkeitä kysymyksiä. Vuonna 2005
Inarinjärven itäpuolella sijaitsevassa Nellimissä käynnistyi
tapahtumasarja, jossa tiivistyi pitkään jatkunut poronhoitajien ja
metsätalouden maankäyttökiista Lapissa. Valtion liikelaitos
Metsähallitus aloitti paikallisten vastustuksesta huolimatta hakkuut
Nellimissä. Kiistely sai lisämakua, kun Greenpeace helmikuussa 2005
pystytti Nellimiin leirinsä ja vaati Suomen valtiota keskeyttämään
hakkuut. Hyvönen kiinnostui.
– Olen tehnyt kriittistä dokkaria suomalaisesta metsätaloudesta
kymmenisen vuotta. Nellimin konfliktin kautta sain tilaisuuden syventyä
pohjoisten metsien erityisongelmiin.
Dokumentissa ääneen pääsevät poronhoitajat, aktivistit ja tutkijat -
jotka usein valtamediassa sivuutetaan. Heidän näkulmaansa peilataan
politiikkojen ja metsäyhtiöiden edustajien selityksiin. Nellimissä
Hyvönen sai todistaa miten sananvapaus suhteellistui ja kiistassa
otettiin käyttöön kyseenalaisia keinoja.
Kenellä on oikeus maahan?
Metsänhakkuut tuhoavat jäkälän ja naavan, porojen ravinnon, ja
pakottavat poronhoitajat käyttämään kallista lisäruokintaa. Hakattu
metsä on sukupolvia käyttökelvoton: jäkälä- ja luppovarojen palautuminen
vie satakunta vuotta. Porot eivät viihdy hakkuuaukeilla. Poronhoidon
aseman heikentyminen vaarantaa saamelaiskulttuurin jatkuvuuden ja
saamelaisten identiteetin.
Suomen valtio on puolen vuosisadan ajan yrittänyt ratkaista
saamelaisalueen maankäyttökysymystä, onnistumatta, vaikka YK:n
ihmisoikeuksien komiteakin on huomauttanut asiasta. Metsähallituksen
hakkuut jatkuvat, ja puu virtaa Stora Enson ja Metsä Botnian myllyihin.
Onko Suomen valtio varkaissa saamelaisten mailla? kuten
Saamelaisparlamentin lakimies Heikki Hyvärinen väittää dokumentissa.
Haaskataanko metsiä osakkeenomistajien voitonnälän tyydyttämiseksi?
kysyy saamelaisparlamentin puheenjohtaja Pekka Aikio. Suomen laissa on
määrätty, ettei metsätalous saa aiheuttaa ”kohtuutonta haittaa”
poronhoidolle. Ongelma on se, ettei ”kohtuutonta haittaa” ole määritelty.
Dokumentissa Metsähallituksen edustaja kiistää, että Lapissa mitään
oikeuksia loukattaisiin. Metsähallitus käyttää Lapin metsistä vain
pientä osaa. Maa-ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja laukoo
yleisluontoisia fraaseja vähemmistöoikeuksista. Stora Enso vakuuttaa
kunnioittavansa lakeja. Poronhoitajien mukaan lähes kaikki porojen
talvilaitumeksi soveltuvat metsät ovat metsätalouden käytössä, ja
saamelaisten oikeuksia poljetaan avoimesti. Dokumentti avartuu
esittamään kysymyksen myös koko Lapin ekologisesta tilanteesta.
Lapuan liikkeen tyyliä Inarissa
– Etelän syöpäläiset, älähtää metsuri ruutuun. Dokumentissa kuvataan
työpaikkojensa menetystä pelkäävien metsurien metelöintiä, uhkailua ja
kaahailua Greenpeacen leirissä moottorikelkoilla ja autoilla.
Poronhoitajille ja ympäristöaktivisteille soiteltiin tappouhkauksia, ja
porot uhattiin tappaa, kertoo filmillä Greenpeacen aktivisti Jarmo Pyykkö.
Metsähallitus aloitti elokuussa 2005 jälleen hakkuut Nellimissä.
Poronhoitaja Kalevi Paadarin valitettua YK:n ihmisoikeuskomissiolle, ja
YK:n huomautettua Suomea, työt marraskuussa keskeytettiin. Ilmapiiri
pysyi kireänä. Vaikkapa paikalliseen ravintolaan ei hakkuiden
vastustajaksi tiedetyllä ollut menemistä. Hyvösen mukaan lappilaisessa
lehdistössä käynnistyi loanheitto.
– Poromiehistä ja ympäristöaktivisteista kirjoiteltiin kielteisesti, ja
riehuvistä metsureista tehtiin esimerkiksi Lapin Kansassa sankareita,
jotka torjuvat Greenpeacen maahantunkeutumista. Agitaattoreina toimi
myös Metsähallituksen virkamiehiä.
Hyvönen pitää outona, ettei poliisi halunnut puuttua uhkailuun, johon
liittyi kiihotusta kansanryhmää vastaan. Inarin Radiossa puhunut Supon
johtaja syyllisti Greenpeacen ja väitti ympäristöaktivismia
väkivaltaiseksi toiminnaksi.
– Mielestäni Inarissa syntyi lapuanliikkeen kaltainen paikallisilmiö,
Hyvönen napauttaa.
Metsäala sahaa omaa oksaansa
Metsähallitus ei ole jatkanut hakkuita Nellimissä, mutta kylläkin muilla
poronhoito-alueilla, kuten Savukoskella ja Kittilässä. Hakkuut ovat
vastoin useita Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä biodiversiteetin
suojelusopimuksia. Metsiä hakataan muun muassa selluloosan
raaka-aineeksi Stora Enson Kemijärven sellutehtaalle.
– Jos haluttaisiin turvata metsätalouden etuja pidemmän päälle,
hakkuutapa tulisi muuttaa poimintahakkuiksi, ja puulle etsiä sen arvon
mukaista käyttöä. Metsäalan miehet sahaavat nyt myös omaa oksaansa,
Hyvönen vakuuttelee.
Tietoa Lapin metsähakkuiden taustoista tarvitaan lisää. Hyvösen mielestä
media vaikenee ja vaientaa keskustelua. Saamelaisten aseman
parantamiseksi Suomen pitäisi ratifioida Kansainvälisen työjärjestön
ILO:n alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksia koskeva sopimus. Tämä
edellyttäisi Hyvösen mukaan maaoikeuskysymyksen ratkaisua.
– Metsähallituksen tapa hallinnoida saamelaisalueen metsävaroja todistaa
tolkuttomasta metsäpolitiikasta ja ihmisoikeuspolitiikasta, Hyvönen
kritisoi.
Viimeisen joi’un tuottamisesta on vastannut Elonmerkki ry.n videopaja.
Saamelainen teatteriohjaaja Pauliina Feodoroff on toiminut dramaturgina.
Pajan toimintaa ylläpitää Osuuskunta Marjarinteen metsäpuutarha.
Osuuskunta vastaa levityksestä. Dokumentissa puhutaan saamea ja suomea,
tekstitys on englanniksi.